Saaristomeren talvi on ailahteleva mutta samalla hyvin kiehtova ajanjakso. Alati vaihtelevat olosuhteet murskaavat unelmia jään ja lumen peittämistä maisemista, mutta samalla oikukas talvi tarjoaa yllättäviäkin mahdollisuuksia saaristoluonnossa liikkujalle. Tähän juttuun olen koonnut kokemuksia viime vuosina saaristoon suuntautuneilta talviretkiltä.

Jotkin lintu- sekä eläinlajit omaavat erityisen eleganssin ja jopa mystiikkaa huokuvan olemuksen. Kuikka on ainakin itselleni yksi tällaisista lajeista, ja sen näkeminen on joka kerta yhtä ilahduttava kokemus. Muutettuani muutama vuosi sitten Tampereelta lukemattomien upeiden järvien luota Turkuun harmaiden savipeltojen keskelle, ovat kohtaamiset kuikan kanssa jääneet hyvin harvalukuisiksi. Siten satunnaiset tapaamiset karujen järvien asukin kanssa tuntuvat tätä nykyä entistäkin sykähdyttävämmiltä.

Vielä kymmenisen vuotta takaperin omat hyljehavaintoni olivat harvassa. Turun sisäsaariston vesillä retkeillessäni hylkeen näkeminen oli harvinaista herkkua, ja pelkästään hylkeen harmaan päänupin bongaaminen kaukana merellä tuntui harvinaislaatuiselta kohtaamiselta. Tätä nykyä tilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen, ja on suorastaan ihme, jos saaristoretkeltä onnistuu palaamaan kotiin ilman yhtäkään hyljehavaintoa.