saaristomeren oikukas talvi
Saaristomeren talvi on ailahteleva mutta samalla hyvin kiehtova ajanjakso. Alati vaihtelevat olosuhteet murskaavat unelmia jään ja lumen peittämistä maisemista, mutta samalla oikukas talvi tarjoaa yllättäviäkin mahdollisuuksia saaristoluonnossa liikkujalle. Tähän juttuun olen koonnut kokemuksia viime vuosina saaristoon suuntautuneilta talviretkiltä.
Eteläisimmässä Suomessa vuodenkierron kääntyminen syksystä kohti talvea tarkoittaa tätä nykyä pitkiä ja pimeitä kuukausia, toinen toistaan harmaampia päiviä sekä loputtomalta tuntuvaa loskan keskellä kahlaamista. Säätilat vaihtelevat laidasta laitaan, ja talvi tuntuu retuuttavan lunta ja pakkasta toivovaa luonnossa liikkujaa täysin oman ailahtelevan tahtonsa mukaan.
Välillä talvi tarjoaa aikaisin marraskuussa satavan ensilumen, joka kuitenkin muuttuu hetkessä kaupunkien kaduilla vellovaksi loskaksi. Toisinaan poskipäitä kipristelevä paukkupakkanen saapuu tammikuussa, ja talvi muistuttaa olemassaolostaan tuomalla vielä pysyvältä tuntuvan lumipeitteenkin peitoksi pakkasen puremalle luonnolle. Iloa ja riemua ei kuitenkaan kestä kauaa keskitalven lauhojen jaksojen tuodessa vesisateet musertamaan innokkaiden ulkoilijoiden unelmat hiihtoretkistä auringossa hohtavien hankien keskellä. Koko talven kestäneen veden ja jään kissa-hiiri-leikin kruunaavat kevään korvilla uudelleen kiristyvät pakkaset, jotka jäädyttävät kaiken sulamisvesinä virtaavan lumen niille sijoilleen. Yhtäkkiä tappavan liukas peilipinta peittääkin kaikkia vedenpäällisiä maita ja mantuja.
Jos eteläisen manner-Suomen talviset kuukaudet tuntuvat lähinnä tragikoomiselta kärsimysnäytelmältä, on talvi Saaristomerellä sitäkin hullunkurisempi mutta toisaalta myös paljon mielenkiintoisempi ajanjakso. Omaan näkemykseeni saaristomeren talvesta vaikuttaa toki se seikka, että en itse asu vakituisesti vuoden ympäri saaristossa. Olen silti todennut otteestaan hapuilevan talven näyttäytyvän huomattavasti kiehtovampana merellä kuin mantereella.
Kökar, marraskuu 2022
Marras-joulukuussa harmaa pilviverho laskeutuu saariston ylle, ja lumeton maa imee vihoviimeisetkin pilvimassojen läpi tunkeutuneet valonsäteet sysimustiin sisuksiinsa. Jatkuvat vesisateet liottavat alastomana värjöttelevää luontoa, ja kosteus näyttää tunkeutuvan läpi kovimmankin kallion. Talven lähestyessä tuulet voimistuvat, kesän jäljiltä lämmin meri vahvistaa saapuvia matalapaineita ja kaikki ainekset todellisten syysmyrskyjen syntymiselle on kerätty yhteen.
Lupaavista lähtökohdista huolimatta todellisen myrskypäivän osuminen valituille retkipäiville on arpapeliä. Jo useana vuonna olen retkeillyt ulkosaaristossa marras-joulukuun vaihteessa kovien myrskytuulien perässä. Jokaisella retkellä saaristoluonto on näyttäytynyt hieman eri asussa, mutta mahtipontiset myrskypäivät antavat vielä odottaa itseään.
Ensimmäinen viikonlopun pituinen pikavisiitti harmaaseen ulkosaaristoon jokunen vuosi sitten vahvisti kuitenkin alkutalvisen ajankohdan sopivaksi dramatiikka huokuvien maisemien ihailulle. Lounaasta puhaltanut tuuli nostatti avoimelle merelle maininkeja, ja vyöryessään kallioita vasten niiden turkoosi sisusta hehkui väriläiskänä muutoin tasaisen harmaassa maisemassa. Myrsky tämä ei kuitenkaan vielä ollut, ja säätilan lempeyttä korosti reilusti plussan puolella pysytellyt lämpötila. Mantereen pikkupakkasiin tottuneilla kasvoilla kostea merituuli tuntui ennemminkin etelän lämmöstä saapuneelta tuulahdukselta kuin ankaralta talvipuhurilta.
Utö, joulukuu 2020
Viime talvena joulukuinen ulkosaaristo esitteli olosuhteiden toista ääripäätä. Jo marraskuussa talvi oli alkanut kiristää otettaan, ja loppukuusta mittari painui Turun suunnilla parhaimmillaan jo lähes 15 pakkasasteeseen. Sateet saapuivat veden sijasta lumena, ja hento puuterikerros toi valoa pimeisiin iltoihin. Joulukuussa alkoi toden teolla tapahtua, ja illan pimeydessä yhteysaluksella saaristoon saapunutta retkeilijää odotti seuraavana aamuna epätodellinen näky. Ainakin parikymmensenttinen lumikerros peitti kallioisten luotojen ja saarien täplittämää maisemaa. Sokkeloinen saaristomaisema uinui pehmeän pakkaslumen alla, ja tyyni meri väreili tasaisen harmaana heijastellen taivaan tummaa pilvimassaa. Tuntui suorastaan uskomattomalta kahlata polvia myöten pehmeässä lumihangessa horisonttiin asti jatkuvan jäättömän meren liplattaessa vierellä.
Kökar, joulukuu 2023
Jos alkutalvella tavoitteena on ollut kokea upottavien lumihankien sijasta myrskyävän meren pauhu, niin tammikuisilla saaristoretkillä toiveissa on siintänyt paukkupakkasten nostattamia merisavuja sekä peiliksi jäätynyttä merenpintaa. Tähän mennessä keskitalven retkillä sääolosuhteita on kuitenkin yhdistänyt ainoastaan hieman nollan yläpuolella pysytellyt lämpötila.
Etelä-Suomen leudoille talville leimallista tuntuu olevan läpäisemättömän pilviverhon tuoma tukahduttava harmaus. Vaikka keskitalven saaristoretket eivät olekaan tarjonneet paljon toivottuja huurteisia pakkassäitä, niin helpotusta lamauttavaan harmauteen on tuonut välillä epätodellisenkin runsas auringonpaiste. Ei ihme, että Turun ulkosaaristoa on aika-ajoin tituleerattu Suomen aurinkoisimmaksi paikaksi, sillä jokaiselle ulkosaariston talviretkelle on viimevuosien aikana osunut vähintäänkin kohtalainen auringonpilkahdus.
Eräällä tammikuisella retkellä ulkomeren ainainen tuuli tyyntyi miltei kokonaan, ja auringon välkehtiessä lempeästi aaltoilevan meren pinnalta oli tunnelma hyvin kaukana keskitalven kylmistä mielikuvista. Talvehtivien vesilintujen laivueet ajelehtivat tyynellä merellä, ja matalalta paistava aurinko maalasi maisemaa päivän mittaan vaihtelevin sävyin. Lumen ja jään puute sekä lämmin ilma toivat mieleen keväisen saariston. Ainoastaan aikaisin iltapäivällä horisontin taakse laskenut aurinko muistutti talvisesta ajankohdasta.
Jurmo, tammikuu 2023
Toisinaan toiveet hyytävistä pakkasjaksoista ovat toteutuneet, mutta samalla myös nykytalvien oikukkuus on tullut karulla tavalla esille. Viime talvena koko Suomi sai tammikuun puolen välin paikkeilla nauttia kauniista pakkasilmoista, ja kirkkaiden pakkasöiden myötä myös saaristoon saapui todellinen talvi. Meri jäätyi vinhaa vauhtia sisäsaaristosta alkaen, ja ulkosaaristossa vielä vapaana lainehtivat aallot jähmettyivät valkeaksi hunnuksi saarten rantaviivoille. Rannikolle satanut paksu lumikerros toi viimeisen silauksen toiveiden mukaisiin talvimaisemiin. Puuterilumen peittämissä maisemissa onnensa kukkuloilla seikkailutta retkeilijää odotti tulevien päivien säätiedotuksessa kuitenkin karu näkymä: Lämpötilan nousu 15 astetta ylöspäin höystettynä hennolla vesisateella.
Ruissalo, tammikuu 2024
Jokavuotinen talviretki ulkosaaristoon sattui osumaan juurikin tämän lämpöaallon jälkeisille päiville. Viikkoa aikaisemmin tarjolla olleet merelliset pakkasmaisemat erilaisine jäämuodostelmineen olisivat olleet unelmien täyttymys, mutta nyt rantojen puoliksi sulaneet jäähelmat aiheuttivat haikeita huokauksia. Unelmien sulamisesta huolimatta maisema oli kuitenkin omalla tavallaan varsin mielenkiintoinen. Irtonaisia jäälauttoja ajelehti saarten rannoilla, ja osa niistä oli veden laskettua jämähtänyt kuivalle maalle. Sympaattiset merisirrit piipersivät lauttojen hiekkarannoille muodostamissa labyrinteissä.
Jurmo, tammikuu 2024
Sisempänä saaristossa meren jääpeite oli runsaiden pakkasten myötä muodostunut jo vahvaksi. Lämpöaallot veivät lumipeitteen mennessään, mutta jäät pysyivät. Kun lämpöaaltojen jälkeen pakastui uudestaan, jään päälle satanut vesi jämähti niille sijoilleen, ja saaristossa koitti retkiluistelijan unelmakelit. Itse en retkiluistimia omista, joten talven jääretket menivät pitkälti kengät jalassa liukastellen.
Lumipeitteen kadottua saaristomaisemat esittäytyivät ainakin valokuvaamisen kannalta hieman yksitoikkoisina. Lumettomat saaret sekoittuivat yhtenäiseksi mustaksi massaksi, ja kirkkaana hohtava jää jatkui muuttumattomana ties kuinka kauas. Helmikuisena pakkaspäivänä tunnelma oli jopa aavikkomaisen eloton ja karu. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, mutta kymmenen asteen pakkanen yhdistettynä saarten väleissä puhaltelevaan tuuleen teki olosuhteesta kovin kylmän. Eläinmaailma oli hyvin hiljainen. Jääpeite saarten väleissä jatkui jatkumistaan typötyhjänä. Ainoastaan kettuja tuntui olevan runsaasti liikkeellä aamu- ja iltahämärissä.
Nauvo, helmikuu 2024
Eräs haaste jääretkien toteuttamisessa on retkiseuran löytäminen. Etenkin jos tarkoituksena on lähteä tutkimaan hieman tuntemattomampia vesiä tai mahdollisia heikomman jään alueita, niin yksin liikkuminen ei ole kaikista paras ja turvallisin vaihtoehto. Sopivan retkiseuran löydyttyä päänvaivaa tuottaa kuitenkin aikataulujen yhteensovitus. Ihanteellisia aikaikkunoita jääretkille ei ole jonoksi asti.
Viime talvena helmikuun loppupuolella jääpeite oli laajimmillaan ja olosuhteet otolliset hieman kauemmas suuntautuvalle jääretkelle. Retkiseuraa järjestyi, ja lähdimme jäitä pitkin tutkimaan Nauvon eteläpuolisia vesiä. Tarkoituksena oli päästä ihailemaan etelään päin aukenevia avoimempia selkävesiä, joita harvemmin tulee nähtyä talvisessa asussa. Horisonttiin jatkuvan jääpeitteen ja sitä täplittävien luotojen ihailu jäi kuitenkin vain haaveeksi. Retkipäivälle osui nimittäin sankkaakin sankempi sumu, eikä retken siirtäminen päivällä tai toisella auttanut asiaa. Sumuverho pysyi paikallaan ilman merkkiäkään hälvenemisestä.
Toisaalta sakea sumu toi saaristomaisemiin oman kiehtovan tunnelmansa. Maisemien piilotellessa valkean verhon takana yksityiskohdat pääsivät paremmin esille. Nyt esimerkiksi rantoja vasten painautuneen jääkannen moninaisiin muotoihin tuli kiinnitettyä huomiota aivan eri tavalla, kun suuren mittakaavan maisemat olivat piilossa.
Voisi kuvitella, että ailahtelevaisen talven jäljiltä kevään tehtävänä olisi tuoda kauan kaivattua auringonvaloa sekä kuivattaa talven ajan loskassa ja vesisateissa lionnut luonto uutta heräämistä varten. Jo kahtena keväänä peräjälkeen on takatalvien vahvistama paksu jääkerros kuitenkin peittänyt sisäsaariston sokkeloita vielä huhtikuussakin. Tutuksi on näinä keväinä tullut soutuveneen hinaaminen kohti avointa vettä kolmikymmensenttistä jääkantta pitkin. Parhaimmillaan tiheän lumipyryn tuoma lumi on tuiskunnut pitkin jäätä kuin tuulisessa tunturissa pöllyävä lumi konsanaan. Talvi ei ole herkästi hellittänyt haparoivaa otettaan.
Nauvo, huhtikuu 2024
Viime vuosien talvet ovat tarjonneet saaristossa liikkuvalle retkeilijälle paljon yllättäviä ja hienoja hetkiä, mutta päällimmäisenä mieleen on jäänyt säätilojen ailahtelevuus. Jos kylmiä pakkasjaksoja on esiintynyt, niin lämpöaallot vesisateineen ovat saapuneet heti perään sulattamaan toiveet kylmästä ja lumisesta talvesta. Merellä tällainen lämpötilojen vaihtelu on aika-ajoin luonut hienoja retkiluisteluolosuhteita. Kaupungissa luistelua on voinut harrastaa lähinnä kävelyteiden muhkuraisilla peilijäillä. Talvien kokonaisvaltaisesta lauhuudesta huolimatta on yllättäviä kylmiä jaksoja esiintynyt myös aikaisin alkutalvesta sekä keväisin takatalvien muodossa. Tämänkaltaiset talven pikavierailut ovat luoneet retkeilijän kannalta hienoja ja erilaisia olosuhteita, mutta samaan aikaan ne ovat korostaneet nykytalvien arvaamattomuutta.
Koko saariston jäädyttävistä tositalvista unelmoivalle retkeilijälle viimevuosien talvet ovatkin maalanneet pelottavia uhkakuvia tulevaisuudesta. Tulevien talvien luonnetta arvuutellessa on selvää, että mahdollisuuksia lumisista pakkasmaisemista nauttimiseen ei tule montaa. Paukkupakkasten ja lumisateiden saapuessa saaristoon on siis syytä olla valppaana. Jokainen kerta saattaa olla se viimeinen.